Etsitään Bassolaulajaa  //

Looking for a Bass singer !!!

Kumo-30.jpg

Oletko basso?

Kiinnostaako sinua intensiivinen työskentely a cappellan parissa?

Haluatko haastaa itsesi laulajana ja olla osa tiivistä yhteisöä?

- Tai tunnetko jonkun, joka mahdollisesti vastaisi edeltäviin kysymyksiin myöntävästi?

Etsimme uutta vakituista laulajaa Kumo-perheeseemme elokuusta eteenpäin!

Olemme vuonna 2012 alkuvuodesta perustettu yhtye, ja arkemme sijoittuu pääosin pääkaupunkiseudulle. Panostamme oman musiikin säveltämiseen ja sovittamiseen, ja seuraavana isona tavoitteenamme on äänittää yhtyeemme debyyttialbumi. Musiikkiimme haemme vaikutteita enimmäkseen pop- ja indie-genreistä, mutta myös edm:n, R'n'B:n ja minkä tahansa groovaavan musiikin syövereistä.

Odotamme Sinulta:

Niin vahvaa solistista otetta kuin taitoa hoitaa oma bassotontti innolla ja intohimolla. Edellytämme kykyä ottaa biisejä haltuun itsenäisesti ja halua työskennellä pitkäjänteisesti ja suurella kunnianhimolla yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Vahvasta bändi- ja/tai a cappellataustasta rytmimusiikin saralla on plussaa. Myös into tehdä omia biisejä tai sovituksia on plussaa. :)

Treenipäivämme ovat maanantai- ja perjantai-iltaisin. Ensi syksystä eteenpäin suunnitelmissamme on pitää harjoituksia lisäksi päiväsaikaan. Järjestämme tasaisin väliajoin myös yhteisiä treeniviikonloppuja tai muita intensiiviperiodeja. Edellytämme jäseniltämme sitoutumista yhteisesti sovittuihin treeniaikatauluihin.

Järjestämme uuden laulajan löytämiseksi koelaulut, joihin kutsumme lomakkeiden perusteella valitut hakijat. Vastaamme mielellämme myös kaikenlaisiin kysymyksiin, joita voi esittää osoitteeseen:

mail@lauluyhtyekumo.fi

Kiinnostuitko? Tämän linkin takaa löytyy lomake, johon voit täyttää tietosi ensimmäistä hakuvaihetta varten:

ARE YOU A BASS SINGER?

WOULD YOU BE INTERESTED IN WORKING WITH A PASSIONATE A CAPPELLA GROUP?

WOULD YOU LIKE TO CHALLENGE YOURSELF AS A SINGER AND BE PART OF A CLOSE COMMUNITY?

- OR DO YOU KNOW SOMEONE, WHO'D ANSWER "YES" TO ALL THOSE QUESTIONS?

We are looking for a new singer to be part of our Kumo-family starting in August!

We are a vocal group formed in early 2012, working mainly around Helsinki area. We are keen on making our own music and arrangements and our next goal is to record our first album. Pop and indie is definitely influencing our music, but we also give room for edm and other grooves.

WHAT ARE WE LOOKING FOR:

Now we are looking for a singer, who is both a strong soloist and passionate about bass gooves. We expect the ability to learn new songs independently, and willingness to work hard and with great ambition towards our mutual goals. Experience in band and/or a cappella music is a strong advantage. Also eagerness to make your own songs or arrangements is a plus. :)

So far we’ve had our rehearsals on Monday and Friday nights, but from this fall onwards we are planning on rehearsing more during day time. Also, at regular intervals we like to rehearse together also during weekends or some other intensive weeks or so. We expect all our members to commit to all schedules planned together.

According to all applications we will invite candidates for auditions in June. If you have any questions, please email us at the following email address:

mail@lauluyhtyekumo.fi

Got interested? Here underneath is a link to our first round of auditions:

Yhteydenottoasi innolla odotellen // Looking forward to hearing from you

Sonja, Kirsi, Severi, Eero & Minna